**ERITYISTILANTEITA ** **Valtakirjan käyttäminen** Valtakirjalla voidaan valtuuttaa toinen henkilö esimerkiksi allekirjoittamaan vuokrasopimus, irtisanomaan vuokrasopimus tai noutamaan huoneiston avaimet. Valtakirjan tulee olla aina kirjallinen ja yksilöity. Valtakirjassa tulee olla voimassaoloaika (toistaiseksi voimassa vai tiettyyn päivämäärään asti voimassaoleva). Valtakirjan pitää olla päivätty ja valtuuttajan allekirjoittama. Valtakirjasta tulee ilmetä: - valtuuttajan nimi ja henkilötunnus - valtuutetun nimi ja henkilötunnus - valtuutetun tehtävä **Pariskunta vuokralaisena, yhteisvastuullisuus** Yhteisvastuullisuus Yhteisvastuusäännöksen (AHVL 11 §) mukaisesti aviopuolisot ja henkilöt, jotka elävät avioliiton-omaisissa olosuhteissa (avoliitto tai rekisteröity parisuhde), vastaavat yhteisvastuullisesti vuokrasopimuksesta johtuvista velvoitteista, jos he asuvat joko molempien yhdessä vuokraamassa, tai toisen puolison vuokraamassa huoneistossa. Yhteisvastuun syntymisen kannalta ei ole merkitystä, onko yhdessä asuminen alkanut jo vuokrasuhteen alkaessa vai vasta myöhemmin vuokrasuhteen aikana. Vaikka vuokrasopimus tehtäisiin vain toisen puolison nimiin, yhteisvastuu koskee myös puolisoa, joka ei ole sopimusosapuolena. Selkeintä sekä vuokranantajan että vuokralaisen kannalta on laittaa molemmat puolisot sopimusosapuoliksi. Vuokranantaja voi kohdistaa esimerkiksi vuokravelkomuksen kumpaan tahansa huoneistossa asuvista puolisoista. Puolisoiden yhteisvastuu on voimassa sen ajan, kun he pitävät yhdessä huoneistoa hallinnassaan. - jos puolisoista se, joka ei ole vuokrasuhteen osapuoli, muuttaa pois, päättyy hänen vastuunsa poismuuton yhteydessä. - jos sopimuksen allekirjoittajaosapuoli muuttaa pois, tulee hänen irtisanoa vuokrasopimus omalta osaltaan. __Huoneistoon jääneelle puolisolle tehdään tällöin oma vuokrasopimus.__ AHVL ei tätä vaadi, mutta koska ei-sopimusosapuoli vastaa joka tapauksessa sopimusosapuolen poismuuton jälkeen kaikista vuokrasopimusvelvoitteista, on sekä asukkaan että vuokranantajan edun mukaista tehdä huoneistoon jääneelle oma vuokrasopimus. **Huoneiston irtisanominen: puoliso ei voi yksin irtisanoa koko sopimusta** Vuokralainen joka asuu huoneistossa yhdessä puolisonsa kanssa, ei voi irtisanoa koko huoneiston vuokrasopimusta ilman puolisonsa lupaa. Tämä koskee sekä avio- että avopuolisoita. Mikäli vain toinen puolisoista haluaa muuttaa pois ja toinen jää huoneistoon asumaan, on tästä sovittava sekä vuokranantajan että poismuuttavan puolison kanssa. **Eron tullessa** Tuomioistuin (käräjäoikeus) voi määrätä enemmän asunnon tarpeessa olevan puolison jatkamaan vuokrasuhdetta yksin ja vapauttaa toisen puolison vuokrasuhteesta eron tullessa. **Vuokraoikeuden siirtäminen puolisolle** Vuokralaisella on oikeus siirtää vuokraoikeus huoneistossa jo asuvalle puolisolleen (AHVL 45 §). Tämä koskee sekä avo- että aviopuolisoita. Vuokralaisen on ilmoitettava vuokraoikeuden siirrosta kirjallisesti vuokranantajalle. Vuokranantajan lupaa ei siirtoon tarvita, mutta perustellusta syystä vuokranantaja voi vastustaa vuokraoikeuden siirtoa. Vastustaessaan siirtoa vuokranantajan tulee saattaa vastustamisensa peruste tuomioistuimen tutkittavaksi (1) kuukauden kuluessa vuokralaisen ilmoituksesta. Huom! Jos asunnon vuokrannut puoliso vain muuttaa pois eikä ilmoita vuokranantajalle vuokraoikeuden siirtämisestä puolisolleen, on poismuuttanut edelleen vastuussa sopimuksen velvoitteista. Lain vastaisesti toteutettu vuokraoikeuden siirto voi olla myös vuokrasopimuksen purkuperuste. Tämä tulee toteuttaa kohtuullisessa ajassa siitä kun peruste on tullut vuokranantajan tietoon. **Vuokranantajan irtisanoessa pariskunnan vuokrasopimuksen** Kun vuokranantaja irtisanoo puolisoiden yhdessä vuokraaman asunnon vuokrasopimuksen: - avopuolisoille vuokrasuhdetta koskeva irtisanomisilmoitus, haaste, tai muu AHVL:n mukainen ilmoitus tulee toimittaa molemmille vuokralaisosapuolina oleville avopuolisoille. - aviopuolisoiden kohdalla haaste tai irtisanomisilmoitus voidaan antaa tiedoksi jommallekummalle puolisoista (AHVL 13 §). Tämä koskee myös tilannetta, jossa vain toinen aviopuolisoista on vuokrannut puolisoiden yhteisenä kotina käytettävän asunnon. **Vuokralaisen kuolema** - saatuaan tiedon vuokralaisen kuolemasta isännöitsijä kirjaa tiedon tampuuriin ja ilmoittaa asiasta vuokravalvontaan. - vuokrasopimus ei pääty automaattisesti vuokralaisen kuoltua, vaan vuokrasuhde on voimassa entisin ehdoin. - kuolinpesä on vastuussa vuokraehtojen täyttämisestä. Kuolinpesä voi jatkaa vuokrasopimusta tai irtisanoa sen (koskee kuolintapauksessa myös määräaikaista vuokrasopimusta). - kanssavuokralaisella on oikeus jatkaa vuokrasuhdetta kuolinpesän asemasta, mikäli vuokranantajalla ei ole syytä vastustaa tätä. Sama oikeus sopimuksen jatkamiseen on vuokralaiselta jääneellä asuinhuoneistossa asuvalla puolisolla, perheeseen kuuluvalla lapsella ja vuokralaisen tai hänen puolisonsa vanhemmalla. Mikäli vuokrasuhdetta halutaan jatkaa, on tästä ilmoitettava vuokranantajalle kirjallisesti 3 kk kuluessa vuokralaisen kuolemasta. Kun ilmoitus on tehty, kuolinpesän vastuu vuokraehtojen täyttämisestä päättyy ja vastuu siirtyy jatkamisilmoituksen tehneelle. **Vuokrasopimuksen irtisanominen vuokralaisen kuoltua** Mikäli edesmennyt vuokralainen on vuokrannut asunnon yhdessä puolisonsa tai avopuolisonsa kanssa, kuuluu irtisanomisoikeus kuolinpesälle ja eloon jääneelle vuokralaiselle yhteisesti. Kummallakin on myös oikeus irtisanoa sopimus omalta osaltaan. Jos kuolinpesä ei halua jatkaa vuokrasopimusta, tai/eikä vuokralaisen kanssa asunnon vuokrannut henkilö jatkaa asunnossa asumista, kannattaa kuolinpesän irtisanoa vuokrasopimus mahdollisimman nopeasti päästääkseen eroon vuokrasopimuksen velvoitteista. - kuolinpesän tekemä irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti. Irtisanomiseen tarvitaan kaikkien kuolinpesän osakkaiden allekirjoitus tai valtakirjat niiltä osakkailta, jotka eivät allekirjoita irtisanomisilmoitusta. Irtisanomisilmoitukseen tulee myös liittää kuolleen vuokralaisen viimeisen kotipaikan virkatodistus, sukuselvitys tai perukirja. - edunvalvojan tehtävä päättyy päämiehen kuolemaan, eikä vainajan edunvalvojalla ei ole oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta. - kuolinpesän irtisanottua vuokrasopimuksen (koko sopimuksen tai vain kuolinpesän osalta) päättyy kuolinpesän vastuu vuokraehtojen normaalin irtisanomisajan (kalenterikuukausi) puitteissa. - kun huoneiston hallinta on luovutettu, sopimus voidaan päättää. ** Asumisen aikainen haitta** {{ :kas:hyvityslaskelma.xlsx |}}