Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


kas:huoneistokorjaus

Tämä on vanha versio dokumentista!


Miten korjauksen laajuus ja taso määritellään?

Korjauksen laajuus ja taso määritellään isännöitsijän tekemässä muuttotarkastuksessa. Muuttotarkastus tehdään 3 vrk sisällä irtisanomisesta niin, että huoneistosta poismuuttava asukas on saanut tiedon tarkastuksesta ja voi olla halutessaan olla mukana tarkastuksessa.

1. Ei korjaustoimenpiteitä / omatoimiremontti - Normaalia asumisesta aiheutunutta kulumista, joka ei vaadi korjaustoimenpiteitä. - Uudelle asukkaalle voidaan tarjota ns. omatoimiremontti – mahdollisuutta

2. Pieniä korjaus- ja huoltotoimenpiteitä - Ei asukkaasta johtuvia. - Huoltoliike ja/tai sopimusurakoitsija suorittaa kiinteistön kustannuksella (esimerkiksi ovien, ikkunoiden ja kaapiston toimivuuden korjaukset rakennusosien iästä johtuen).

3. Pintojen ja rakennusosien paikallisia tai tilakohtaisia korjaustoimenpiteitä - Joko asukkaan aiheuttamia, jolloin poismuuttavalle asukkaalle tarjottava mahdollisuus hoitaa korjaukset irtisanomisaikanaan sillä uhalla, että ne tehdään myöhemmin kiinteistön toimesta ja laskutetaan asukasta. Viime kädessä laskutus asukkaalta tapahtuu oikeusteitse. - Tai kiinteistön iästä ja kulumisesta aiheutuvia pintojen (maalaus/tapetointi) ja rakennusosien (esim. kaapistot) korjaustöitä, joiden suorittamisesta ja kustannuksista vastaa kiinteistö.

4. Huoneiston täydellinen pintaremontti - Jos asukkaan aiheuttamia, korjaukset tehdään asunnon tyhjennyttyä kiinteistön toimesta ja laskutetaan asiakasta. Viime kädessä laskutut asiakkaalta tapahtuu oikeusteitse. - Tai kiinteistön iästä ja kulumisesta aiheutuva pintojen (maalaus/tapetointi) tai rakennusosien (esim. kaapistojen) uusiminen, joiden suorittamisesta ja kustannuksista vastaa kiinteistö. - Kylpyhuoneen korjaus voi sisältyä tarvittaessa ja tapauskohtaisesti huoneistokorjaukseen.

MUISTA!

Omatoimiremontissa asukas saa isännöitsijän allekirjoittaman maalaustarvikkeiden ostolapun, jota vastaan hän saa maalit ja tarvikkeet. Materiaalikustannuksista vastaa kiinteistö. Tehdään ennen muuttoa. Rikottuja väliovia ei kitata ja maalata, vaan ne vaihdetaan tarvittaessa uusiin laakaoviin.

Kiinteistön toimesta tehtävät korjaukset tehdään irtisanoutuneen asukkaan vielä asuessa (vuokrasopimuksessa varattu mahdollisuus tähän). Normaalissa tapauksessa näistä korjauksista ei aiheudu asunnon kitkavajaakäyttöä. Korjaustöiden ajan asunto on tyhjillään ja uusi asukas muuttaa korjaustöiden valmistuttua.

Vuokravakuuden palauttamisesta ja/tai laskutettavasta ylimääräisestä osuudesta vanhalle asukkaalle on ilmoitettava vuokravalvontaan.

Isomman korjauksen tullessa kyseeseen (kohdat 3,4), urakoitsijalta on aina etukäteen pyydettävä kustannusarvio. Mikäli korjauksen kustannukset menevät yli 2 000,00€:n tulee olla yhteydessä oltava yhteydessä Kunta-asunnot Oy:n kiinteistöpäällikköön.

kas/huoneistokorjaus.1485183229.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/01/23 14:53 / tiimo

Donate Powered by PHP Valid HTML5 Valid CSS Driven by DokuWiki